Moikka, päätin nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta tekemään tälläisiä lyhyitä, mutta usein tulevia postauksia. Tietenkin teen myös joskus pitkiä postauksia, jos vaan tahdotte.
Muuten laittakaa jotain toivomuksia postauksista mistä haluaisitte tietää/ kuulla...
Mutta, mutta... Meille kuuluu hyvää kuolu sujuu, no...Ihan mallikkaasti ja närpät voi hyvin.
Ei meille oikein mitään kummallista ole tapahtunut, ihan perus arkea :).
Paitsi kun olin Turussa käymässä serkkujeni luona, ja fretit jäi tänne kotiin äitini huomaan, niin huomasin että olen jo kovin, kovin, kovin paljon kiintynyt Colaan ja Pinkkiin... Oli ensimmäisenä ja toisena iltana kamala ikävä. :/ Ja kun palasin Turusta ( Olin Turussa Ke-Pe + olin isällä yön eli Pe-La..) Niin huomasin varsinkin että Pink on kasvanut valtavasti...
Ääsh !, en ole edes ehtinyt ottaa tytöistä uusia kuvia.. -.-, lupaan yrittää ottaa kameran huomenna käteen ja ottaa muutaman syksyisen kuvan. Kun ei ole kunnon järkkäriä niin pitää ottaa kuvia sellaisella pikku romulla, ja kun frettien tuntien ei voi pysyä paikkalla hetkeäkään ( Paitsi kun nukkuu..) niin tehtävä on mahdoton ! :DD
No enköhän selviä jonkun näkösillä kuvilla kumminkin.
Noo eipä mulla taida olla enään mitään muuta, seuraavan postauksen yritän väsätä parin päivän sisällä.
Ja niiden kuvien kera... Seuraava näyttely tytöillä on Capital ! joka on 1.12.2012, Helsingissä.
Loppuun vielä vanhat kuvat tytsyistä:
Cola
Pink
♥ Siiri
maanantai 22. lokakuuta 2012
tiistai 16. lokakuuta 2012
Pet-Näyttely ja FFF
Tervehdys taas :)), siis taas pitkästä aikaa... Anteeks oon vaan niin laiska että en vaan jaksa kirjoittaa kun oon tietokoneen ääressä...
Mutta sitten ihan otsikon aiheisiin.
Pet-Näyttely:
Noo aloitetaan vaikka aamusta.
Mun piti mennä Emeliinan luo lempäälään aamulla 7.15, koska sieltä Tiia ja Ville olisi meidät tullut hakemaan. Mutta mulle sattui pieni moka, koska olin kyllä laittanut herätyksen kyllä oikeaan aikaan mutta en ollut laittanut siihen sitä juttua että pitää soittaa viikonloppuna ! ://..
No kello oli sitten 7.30 kun äiti huutaa että "APUA, HERRAN JUMALA" siiri kello on 8.30!!!!..
Olin ihan paniikissa ja soitin heti Emeliinalle..
No onneks kaikki kumminkin järjestyi hyvin ja Tiia ajoi Pirkkahallille jonne äiti sitten heitti mut.
Matkamme kesti noin neljä tuntia.
Kun olimme vihdoin Kuopiossa menimme Hesburgeriin syömään ja sitten ajettiin Musti ja Mirri Areenalle jossa näyttelyt pidettiin. Näyttelyssä oli noin 30 frettiä ?.
Näyttely päivä sujui mukavasti ihmisten kanssa höpisten ja näätiä hiplaten :), ja tietenkin shoppaillen.
Palkintojen jako:
Olin niin ylpeä tytöistä !.
Cola junioreiden toinen ja Pink junioreiden ykkönen ! <3<3
Ja sitten olihan Pink myös BIS 2 ! <3<3 :)), Olin niiiiin ylpee mamman kullista !.
FFF:
FFF:ä järjestettiin tänä vuonna Lempäälässä. Sinne menin 8.30 tyttöjen kera, olin Emeliinan tyttöjen ( Daran ja Rhean) ja Iitun Töpön kanssa samassa Playpenissä. FFF:ässä oli enemmän porukkaa kuin Pet-Näyttelyssä.
Sieltä Bongasin myös Colan ja Pinkin sisaruksia... Eelin ( PP's Singapore Sling), Cosmoksen (PP's White Russian) ja Mojiton (PP's Mojito).
FFF:än päivä oli todella mukava ja ihana !, oli niin kiva nähdä tyttöjen sisaruksia ja niiden omistajia ! :)
Palkintojen jako:
No täällä emme niin hyvin sijoittunut kun Petissä mutta oli Pink kumminkin luokkansa toinen :)
Mutta sellaista tällä kertaa ensi kerralla jotain muuta :).
♥Siiri

perjantai 28. syyskuuta 2012
Heippa !
Moi, anteeksi niille ihmisille jotka tätä blogia edes lukee, kun en ole ehtinyt taas pitkään aikaan tehä postausta. >:|
No mutta, mulle ja närpille kuuluu hyvää :), ja tytöt on valtavia valaita Cola 1301g ja Pink 1073g :DD
ei mitään ihan pikkuisia...
Huomenna on aikaisin aamulla lähtö (7.05) Lempäälään Emeliinalle ja sieltä 7.30 lähtö Tiian, Villen ja Emeliinan kanssa Kuopioon kohti Musti & Mirri areenaa, ja sielä järjestettävään Pet-Näyttelyyn :).
Meidän auto voi olla aika täynnä Meiltä kaksi frettiä+ minä... Kaksi kantoboksia, Play Pen, petejä, vilttejä, juomapullo, ruoka, rahat, eväät, terveyspäiväkirjat näädille jne... Plus Tiialta ja Villeltä kaikki samat paitsi frettejä on kolme ( Miiku, Miisa ja Minni.)
Toivon että Cola ja Pink pärjää hyvin, mutta se ei TODELLAKAAN ole tärkein asia vaan se on omasta mielestä kivointa kun pääsee tutustumaan uusiin fretti ihmisiin ja varsinkin mulla on MANTAA kauhee ikävä ja sen pulla poikia ! <3 ;)
Lupaan tehä Pet-Näyttelyssä ensi viikon aikana postauksen ! :)
P.s Kiitos kun luit blogini ja liittykää lukijoiks ! :)

keskiviikko 12. syyskuuta 2012
Joukkorokotus
Moikka taas ! :)), kun minä teille lupasin useammin kirjoitella niin minähän kirjoittelen !:P
Tänne kuuluu hyvää, ja tytöt kasvaa hyvää vauhtia :)
Ja niin kuin otsikko kertoo tänään oli joukkorokotus Hervannan eläinlääkärissä.
Tytöt sai Penikkatauti rokotteen.
Paikalla oli 11 frettiä + omistajat.
Ja sitten selvisi myös yksi iloinen juttu, eli päätin ilmottautua 30.9 järjetettävään Pet-näyttelyyn joka on Kuopiossa :), alun perinkin halusin lähteä mukaan mutta en olisi päässyt kenenkään kyydillä, kun äiti on töissä ja Tampereelta lähtijöiden auto oli täynnä. Mutta sitten selvisi että yksi kyytiläinen ei olekkan tulossa Tampereelta vaan kotikaupungiltaan Seinäjoelta näyttelyyn niin pääsin sitten mukaan:).Ja oli kyllä hyvä että sain tänään tietää koska huomenna olisi saattanut olla jo liian myöhäistä, koska paikkoja on enään 3 jäljellä !... Eli jos haluat vielä frettisi mukaan niin HOP HOP ilmottautumaan !!
No eipä mulla sen ihmeenpiä ole asiaa muutakun että kiitos kun luit ja liittykää lukijoiksi kiitos .

maanantai 3. syyskuuta 2012
Pitkästä aikaa !
Moikka kaikki ! :)), en ole vähään aikaan ehtinytkään kirjoitella !.
Mutta nyt kun aloitin niin eiköhän jatketa kuulumisilla .
Mulle kuuluu oikein hyvää, koulu on alkanut hyvin yms.
Nyt kun on aikaa tahdon esitellä teille kaikille tytöt ! ;))
PP's Cosmopolitan "Pink", kuva: Nuno Rissanen
PP's Pina Colada "Cola", kuva: Nuno Rissanen
Joo niinkun kaikki nyt huomaa meille on muuttanut kaksi frettityttöä :)
Tytöt on TODELLA ihania pikku mussuja ! <3, ja nyt haluan antaa suur'kiitokset tyttöjen kasvattajalle Lisa Hyökylle !, oon tosi kiitollinen että Lisa möit tytöt mulle ! :3.
Cola:
Cola on todella ihana ja viehättävä neiti, Cola on tosi iso mutta sopusuhtainen naaras.
Uskon että Colasta tulee mitä mahtavin syli/rapsutus tyttö !.
Pink:
Pink on tosi kaunis ja femiini naaras, se on mun pikku pusu-tyttö.
Uskon että Pinkistä tulee yhtä hieno albiino tyttö kuin äidistään !
Nyt sitten kuvia:
Kiitos kun luit Blogini ! : )), lupaan postata mahdollisimman pian ja pitää teidät aijan tasalla ! :)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012
Tervehdys taas ! :))
Moi kaikki :)
En ookkaan hetkeen kirjotellut joten päätin sitten ruveta kirjoittamaan.
Mulle kuuluu oikein hyvää ja kesä on ollut ihan ok :), olin kaks viikkoa mökillä itä-suomessa ja näin sielä KOLME käärmettä ! Iu....
Filippo ja Reino veneessä ! :3
Uni ja Reino <3
Filippo ja Reino :))
Uni <3
Reino <3 :3
Filippo <3 :3
Siinä oli kuvia meidän pikku koira-pojista mökillä, sitten....
Minä :
Minä sillassa ! :))Jalat päähän vaan ! :DD
Siinä vähän kesäisiä kuvia myös minusta ! :)
Sitten mökkeilystä toiseen :))
Olin eilen 28.7 kesäpiknik frettinäyttelyssä Espoossa, sielä menikin melkein koko päivä näätiä kanniskellessa :)) Olimme perillä näyttelyssä aamulla 9.30 ja lähdimme 18.30 pois ! :P... Mutta emme lähteneet vielä Tampereelle vaan Helsinkiin kasvattajalle katsomaan pentuja ! <3 Sielä on Minun pieni pastelli fretti tyttö Pina Colada " Cola " Ja Joku albiino tytöistä, ne oli aivan ihania ! <33 6.8 käyn hakemassa tytöt kotiin ! <3
Valitettavasti kuvia ei ole pikku näätä vauvoista ! :((
No sellasta tällä kertaa, ens kerrala jotain muuta ! :)
♥ Siiri
lauantai 14. heinäkuuta 2012
Uusi nimi
No kuten nyt kaikki huomaa niin blogini nimi on muuttunut :))
Muutin sen siksi koska meille on tulossa elokuussa kaksi frettineitiä, eli blogissani kerron elämästä kahden fretin kanssa...
Mutta pyydän anteeksi hetken hiljaisuuden mutta nyt alkaa kunnon bloggaus ! ;)
Pajoittelut että tähän postaukseen tule kuvia koska en ole ehtinyt kovin paljoa ottaa ! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)